Retkellä – Urho Kekkosen Kansallispuisto 2011

Kevään ja kesän valoisat yöt, ruskan värilosto ja kaamoksen rauhoittava hämärä odottavat kulkijaa kokoamaan voimia luonnossa liikkumisesta ja nauttimaan väriloistosta eurooppalaisittain ainutlaatuisen metsäerämaan tunnelmissa.

Luontoon.fi/Metsähallitus

Valmistelut

Toukokuisen Karhunkierroksen jälkeen aloin jo miettimään seuraavan retkeni ajankohtaa. Paikaksi olin jo pitkään suunnitellut Inarin kunnassa Saariselällä sijaitsevaa Urho Kekkosen kansallispuistoa. Tarkoituksena oli välttää suurimmat ruuhka-ajankohdat ja lähteä liikenteeseen ruskan jälkeen mutta ennen talvea.

Ajankohdaksi valikoitui lokakuun loppupuoli, koska silloin koulussa aikaa viettävä kaverinikin pääsisi matkaan mukaan syyslomaviikon osuessa kohdille. Alunperin matkaseurueeksi oli suunnitteilla oikein kolmen hengen porukka, mutta kumpikin kaveri päätti jättäytyä lopulta pois. Olisi kuulemma liian kallista ja liian myöhään.

Syyskuun puolella tarkistelin viimeisiä varustepuuteitani ja päätin laittaa Jetboilin Flash-retkikeittimen sekä siihen liitettävän kahvipresson tilaukseen. Jerboil toimisi pääasiallisena ruoanlaittovälineenäni sekä kahvinkeittimenäni retken aikana, joten tulien saaminen syttymään ei enää olisi elämän edellytys, vaikkakin vaatteiden kuivattaminen ja matkaajan lämpimänä pitäminen voisivat onnistua helpommin avotulen äärellä.

Syyskuun aikana tuli myös hankittua juna- ja linja-autoliput sekä hotellihuone viimeiseksi yöksi. Junat ovat kumpaankin suuntaan yöjunia joten saapahan ainakin nukkua kunnolla ja varsinkin menomatkalla voi kerätä tärkeätä energiaa lapin erämaan ensiaskelille.

Kiskojen kautta polulle

Ensimmäinen juna lähti Lahdesta Riihimäelle kello 19 aikoihin, ja Riihimäellä pienen odottelun jälkeen vaihdoin itseni ja varusteeni Rovaniemen pikajunaan. Hytin valtauksen jälkeen suunnaksi ravintolavaunu ja lasillinen olutta iltapalaksi. Tämän jälkeen taikaisin hyttiin jossa vielä tutkailin puistoalueen karttaa ennenkuin aloin nukkumaan.

Juna saapui Rovaniemelle kello 8 aikaan, eli kutakuinkin ajallaan. Pelottavana ensihuomiona oli muutaman asteen pakkanen, eihän meillä etelässä vielä tuollaisia ihmeellisyyksiä tuohon aikaan vuodesta ollut. Mutta lunta ei maassa ollut, mikä oli hyvä merkki. Taas pieni odotteluhetki, ja kun linja-auto saapui niin matkustajat sekä kamat kyytiin ja eikun matkaan.

Matkan aikana vielä aamukahvitauko Sodankylän Nesteellä, mistä loppumatka vaivattoman oloisesti kohti Kiilopäätä ja Saariselkää. Saariselältä paikallisesta kaupasta loput retkieväät mukaan ja eikun taksia huhuilemaan. Taksi löytyikin äkkiä, ja jo oltiin kovaa vauhtia siirtymässä kohti Aittajärven aloituspaikkaa. Ei ole taksilla suhaaminen halpaa, 70 euroa tuli hintaa tuolle reissulle…

Ensimmäinen päivä – 23.10

Noin kello 13 aikoihin alkoi varsinainen vaeltaminen Aittajärveltä kohti itää. Tarkoituksena oli heti lähellä olevan kahlaamon avulla räpiköidä yli Suomujoesta, mutta kahlaamon kohdalla alkoivat moiset ajatukset kaikkonemaan hyvinkin pikaisesti. Virtaus oli kovaa ja kiviäkään ei meinannut kunnolla nähdä, joten olisi voinut olla jopa vaarallista lähteä tuosta kokeilemaan. Ei muutakuin tennaria toisen eteen ja edelleen kohti itää etsien parempia ylityspaikkoja.

Matkalla Snelmanninmajalle törmäsin koiran kanssa lintumetsällä olleeseen pariskuntaan, jotka olivat olleet majalla yötä ja nyt tekivät pikkuhiljaa lähtöään. Osasivat kertoa että vesi alkaa olemaan jälleen hieman tavallista korkeammalla ja että kahlaaminen saattaa olla vaikeata. Kuulemma Muorransuun eteläpuolelta saattaisi onnistua, joten jatkoin edelleen sinnepäin.

Muorransuun kohdilla oli kyllä Lotjanankoski, missä oli kivikkoinen koskialue koko joen leveydeltä, mutta virtaus näytti edelleen niin hurjalta että päätin olla kokeilematta onneani ja jatkaa vielä pikkumatkan itään päin Harrimukkan laavulle yöksi. Laavun kohdalla oli myös parin saarekkeen ja matalien vesien muodostama, potentiaalinen ylityskohta mutta sitä pääsisin kokeilemaan vasta aamulla. Ilta oli jo alkanut hämärtämään joten tulta nuotioon ja iltapalaa suuhun.

Päivän vaellettu matka 10km.

Toinen päivä – 24.10

Viileähkön, mutta ei kuitenkaan jäätävän, yön jälkeen kamat kasaan ja jalkoja kastelemaan. Vaikka olinkin jo melkein kahden saarekkeen puolivälissä, olin jo nivusiani myöten vedessä joten päätin että parempi kääntyä ympäri ja luovuttaa suosiolla. Mitään takuita ei ollut viimeisen vesiosuuden vaikeusasteesta toisen saarekkeen takana, sekä jälkeenpäin mietittynä mitä mahdollisuuksia minulla olisi ollut tulevina päivinä ylittää Muorravaarakanjoki, jos kohdalle ei osukkaan mitään muuta kuin paljasta jokea.

Koska ainut varma ylitys oli Lutonsilta todella syvällä idässä, ainut vaihtoehto oli kääntyä takaisin ja kulkea joenvartta Aittajärvelle ja siitä eteenpäin edelleen kohti Porttikosken autiotupaa. Matkaa tulisi olemaan koko päiväksi joten sen suurempia ihmettelemättä taas polkua tallaamaan.

Matkalla ei juurikaan muita tullut vastaan, pari kalastajaa oli Aittajärvellä pitämässä majaa. Kertoivat että olivat siinälähiseudulla järviä kiertelemässä ja loppuviikosta lähtevät takaisin etelään. Pikaisen tauon jälkeen rinkkaa jälleen selkään ja matkaan.

Aittajärven ja Porttikosken välillä oli muutama pienemmän tunturipuron ylitys, mitkä piti kahlata ilman kenkiä. Samoin sointuvia metsäalueita tuntui riittävän, ja koska pitkoksia ei juurikaan alueella tavannut, oli parissa kohdassa hieman jännitystä ilmassa kantavuuden suhteen. Vastapainoksi matkalla oli myös kivikkoisia kallioaloja, joilla liikkuminen ei myöskään ollut nopeata. Mitään onnettomuuksia ei kuitenkaan sattunut, ja Porttikosken sillan jälkeen oli vielä noin puolen tunnin matka autiotuvalla.

Tuvassa olikin jo yksi nuorempi pariskunta pitämässä majaansa ja kuivattelemassa. Olivat kuulemma Kiilopäältä lähteneet ja pikkuhiljaa pohjoisen kautta Saariselälle päin suuntaamassa. Siinä sen kummempia keskustelematta haukkasin vähän iltapalaa, otin pari olutta ja aloin nukkumaan.

Päivän vaellettu matka 20km.

Kolmas päivä – 25.10

Aamuherätys ennen valoisaa, joten kamat nippuun ja aamiaistairjoilun kautta noin 9 aikaan baanalle. Päätin pelata varman päälle ja kävellä takaisin Porttikosken sillalle, missä vaihdoin takaisin joen länsipuolelle ja lähdin jatkamaan kohti etelää. Tavoitteena oli päästä ainakin Lankojärvelle ja katsoa sen jälkeen mikä on kunto ja ajallinen tilanne. Kartasta pystyin katsomaan jo että edessä on runsaasti soita ja kallioita joten helppoa tästä ei varmasti tule.

Ja eipä tullutkaan, reitillä oli monta kosteaa ja sointuvaa kohtaa mistä joutui kikkailemaan itsensä jollain ihmeellä ohi. Pahimmillaan ylitettävää suota oli useampi metri, alla tukena ainoastaan pari retkeilijöiden siihen heittämää puunpätkää. Joutuipa sitä kulkemaan jopa rinnettä pikinkin toivoen ettei tämä enää kovin paljoa jyrkkene, siitä jos olisi järveen liukunut niin olisi voinut alkaa harmittamaan.

Vähän puolenpäivän jälkeen saavuin Lankojärven autiotuvalle, missä pidin lounastauon ja vähän laskeskelin että miten tästä kannattaa jatkaa. Päätin että kuljen vielä tämän päivän aikana Rautulammen päivätuvalle yöksi ja jatkan sieltä huomenna Saariselälle. Matka Rautulammelle sujui kuin tanssi, koska tätä väliä polkujen koosta päätellen kulkee jo monikin ihminen (ja eläin). Menipä tupien välillä jopa mönkijäurakin, mitä pitkin oli ajoittain mukava kulkea kunhan ei suolle erehtynyt jälkeä seuraamaan.

Rautulammella tupa oli pystyssä ja toimintavalmiina rajusta tuulesta huolimatta. Kamiina oli vielä lämmin, ei ollut pitkä aika edellisen kulkijan vierailusta. Itse latasin kamiinan vaivattomasti uudelleen tulille ja aloin lämmittämään tupaa säädyllisempään kuntoon. Samalla huomasin että tuvan kaasukeittimen pullo oli tyhjä, joten illallisnuudelit lämmitettiin tällä kertaa Jetboililla. Tulipa vielä noin kymmenen poron lauma mökin läheisyyteen ruokailemaan, arkoja olivat kun eivät antaneet yhtään tulla kuvaamaan.

Päivän vaellettu matka 15km.

Neljäs päivä – 26.10

Jo noin kello 7 aikoihin ylös ja pakkaamaan tavaroita, kylmä oli kuin napajäällä. Mittari oli sen verran ylhäällä ja lasikin umpijäässä etten selvää saanut lukemasta mutta kymmentä astetta veikkailin. Sää oli täysin tyyni, ja pakkasen ansiosta kaikki kosteus oli kasveissa jäässä joten liikkuminen ei ollut edellisen päivän tapaista kosteaa tarpomista. Vielä viimeiset ihailut tuntureiden takaa nousevasta auringosta ennen kuin alkoi viimeinen taival kohti Saariselkää.

Matka kulki tuntureiden ja vaarojen välissä joten auringoa ei paljoa näkynyt ennen kello 11, mutta se ei haitannut yhtään koska aluskasvillisuuden ollessa jäässä pysyvät kengätkin kuivina. Ja olipahan helpompaa myös ylittää soita, tuntui että pientä kantavuutta löytyisi. Puolen päivän aikoihin saavuin Rumakurun uudelle tuvalle ihailemaan kurua ja syömään loppuja eväitäni.

Saariselälle saapuessani saatoin ottaa yhden risteyksen liian aikaisin vasemmalle, koska päädyin ulkoilupolulle enkä lähtö/maaliportille. Yhtä kaikki, näinkään lähellä Saariselkää ei ole jatkuvaa opastusta luonnossa joten aina voi käydä pieni erehdys. Tässä tapauksessa suunta oli erehdyksestä huolimatta sama, joten tappioita ei muodostunut.

Hotellin pihassa olin kello 14 aikoihin, respasta check-in ja huoneeseen välikuolemaa tekemään. Myös suihku tuntui melko mahtavalta, olihan sitä tullut useamman päivää välteltyä. Illalla vielä ravintolasta kunnon pihviateriat oluen kanssa, ja sen jälkeen vielä pari iltaolutta ennen kuin suuntasin pehmeään petiin nukkumaan.

Päivän vaellettu matka 16km.

Jälkiviisauksia

Vaikka alkuperäinen suunnitelmani menikin heti alkumetreillä metsään, ei se minua lannistanut vaan pienien muutoksien jälkeen vaellus jatkui ja pääsin lopulta takaisin sivistykseen saaden samalla pientä tuntumaa lapin tunturimaisemissa liikkumiseen.

Kaiken kaikkiaan luonnossa tuli vietettyä 73 tuntia ja tämän aikana kilometrejä kertyi kasaan 61 kappaletta. Maastossa ei ollut sellaisia fyysisiä rasitteita kuten Karhunkierroksen Rukan päässä olevat vaarat, mutta muuten polkujen luonnonmukaisuudesta johtuen pitkospuiden ja rakennetuiden portaiden puuttuminen toi mukanaan omat haasteensa.

Lapin karu ja armoton luonto osasivat tehdä lähtemättömän vaikutuksen, ja vaikka tuvassa on helppo nukkua ei se vie pois mitään siltä että kaikki tulien ulkopuolella tapahtuvat liikkeet voivat olla haastavia suorittaa. Jo nyt olen alkanut miettimään comebackiä UKK-puistoon, tosin sillä erotuksella että lähtö ja paluu voisivat tapahtua Kiilopäälle. Ja tällä kertaa Sokostille mennään vaikka uimalla.

Erityiskiitokset VR:lle siitä että junat kulkivat ajallaan ja siitä että paluumatkan sain lippu-uudistuksen pikku ongelmien myötä puoleen hintaan.

Lisää tietoa

Lisätietoja voi käydä lukemassa Metsähallituksen ylläpitämiltä Luontoon.fi -nettisivuilta.

Lisää kuvia

Kuvia tiedossa lähiaikoina