Kadoksissa.Blog

Retkellä – Salpapolku

Suomen itärajan tuntumassa oleva linnoitusketju Salpalinja rakennettiin Suomenlahdelta Petsamoon pääosin Suomen ja Neuvostoliiton sotien välillä 1940-1941.

Teräsbetonikorsut, kallioon louhitut luolat ja taisteluhaudat sekä kiviesteet ovat edelleen maastossa nähtävissä. Puurakenteet ovat pääosin maatuneet, kaivannot sortuneet ja raivattu metsä kasvanut monin paikoin niin, että vain tarkkasilmäinen, linnoitteista tietoinen kulkija voi havaita kuopat ja maastonpainanteet.

Matka Salpalinjalle, Edita Prima Oy, 2005

Maalis-huhtikuun aikana 2010 kaverini ehdotti jospa lähtisimme kahdestaan vaeltamaan Salpalinjaa mukailevaa Salpapolkua pitkin. Tämä suunniteltu osuus Salpapolkua kulkee Suomenlahden rannalta Virolahdesta aina Miehikkälän kunnan puolelle Syvä Valkjärven rannalle Ylämaan kunnanrajan tuntumaan. Koska todennäköisesti kesä tulee olemaan rauhallinen töiden puolesta, niin eipä minua mikään estänytkään lähtemästä matkaan.

Valmistelut

Itse aloin jo huhtikuun loppupuolella tutkimaan reittiä kartalla Maanmittauslaitoksen Kansalaisen Karttapaikan avulla. Näyttäisi että suurin osa kuljettavasta matkasta tulisi olemaan yleisen tien vierustaa metsäalueella mutta muutamia polkuosuuksiakin mahtui mukaan, erityisesti loppumatkasta. Tarkoituksenamme on vaeltaa noin 50km matka viikonlopun aikana, mistä suurin osa ajoitettaisiin lauantaille.

Varustehankintoja joutuisin tekemään melko vähän, mutta sitäkin tärkeämpiä asioita. Rinkka, sopivat kengät ja makuupussi ovat ainakin sellaisia asioita joita ei ole tullut tarvittua sitten vuoden 2006 loppupuolen. Tuolloin vaatteiden pinnasta loisti vihreänsävyinen maastokuviointi, jota tällä retkellä ei toivottavasti ainakaan tarvita. Loput varusteista olikin jo muissa yhteyksissä hommattu nurkkiin pyörimään, puukkoa ja taskulamppua kun saattaa muutenkin tarvimaan. Kaverini lupautui hankkimaan 10 euroa maksavan kartan polusta, joka sisältää laavut, korsut, bunkkerit sekä kaiken muun tarpeellisen.

Matkaan siis

Kaverini asustelee ja opiskelee Kotkassa, joten sovimme että kokoonnumme hänen luokseen, mistä saamme kyydin lähtöpisteelle. Oli myös sovittu että sama kyyditsijä tulee sunnuntaina hakemaan meidät pois Syvä Valkjärven rannalta.

Ensimmäinen päivä

Päivä alkoi erittäin aurinkoisena ja lämpimänä. Lähdimme Majaniemestä rauhallisella vauhdilla kulkemaan kohti ensimmäisiä korsuja, joille ei ollut kovin paljoa matkaa. Jo ensimmäiset korsut vakuuttivat allekirjoittaneen siitä, miten julmetusti on pitänyt tehdä töitä näiden rakennelmien eteen.

Maasto oli alkuvaiheen hiekkatiepätkän jälkeen suhteellisen kivikkoista ja nopeasti kumpuilevaa, ja siirryttäessä metsätieltä kohti Ahdassalmen rantaa ei meinannut reitinmerkkaus aueta meille. Vähän jouduttiin hakemaan suuntaa kunnes löysimme seuraavan reittimerkin ja pääsimme takaisin polulle. Muuten polku olikin metsätietä tai nopeakulkuista hiekkatietä aina Ravijoelle asti joten matka taittui varsin nopeasti.

Ravijoella pidimme hetken levähdystauon ja jatkoimme Harjun oppimiskeskuksen läpi kohti Vihtivuoren laavua. Taas pienen tauon jälkeen lähdimme päivän viimeiselle etapille kohti Matsun laavua. Matkalla oli vielä pari korsua joissa päätimme poiketa tarkistamassa rakenteita. Reitti kulki mukavaa metsäistä traktoriuraa ja loppua kohden hiekkatietä pitkin, joten matka taittui varsin nopeasti. Varsin mielenkiintoisesti jouduimme Pihlajanjoen ja Paskomäen välisen osuuden kulkemaan juuri kylvetyllä pellolla, tuossa kohdassa kun ei oikein mitään polkua kulje lähiseudulla joen poikki.

Retki alkoi noin 14.15 ja laavun pihassa olimme aika lailla 20.15. Majaniemessä olleen kyltin mukaan matkaa oli takana 14,8km joka on aika reilusti yhdelle päivälle tällaisille juniorivaeltajille. Mutta ei auta itku vaikka joka paikkaan koski, pikainen venyttely ja tulentekoon. Makkaraa paistumaan, reilusti vettä lähipurosta ja vähän ennen kymmentä unta palloon. Huomenna on päivä uusi.

Toinen päivä

Jokapaikka kohmeessa herätys vähän ennen yhdeksää, ja saman tien tulia tekemään. Aamiaisena välipalakeksejä sekä pussillinen nuudeleita. Erittäin tukevan ja maittavan aamiaisen jälkeen kamat kasaan ja matkaan noin 10.30, tiedossa oli jo että tästä päivästä tulisi pitkä mutta mitään kiirettä ei ole koska aikaa olisi paljon enemmän kuin eilen.

Ensimmäisenä kohteena oli Virolahden Bunkkerimuseon piha. Koska itse museo oli suljettu, jouduimme tyytymään itseopiskeluun pihan puolella. Tästä jarkoimme metsäpolkua eteenpäin kohti Saarasjärveä, jonka rannassa päätimme pitää taukoa uittaen samalla jalkoja. Tästä matka jatkui hiekkatietä pitkin kohti Säkäjärveä, missä pidimme noin tunnin tauon jalkoja lepuutellen.

Tässä vaiheessa kummallakin meistä alkoivat jalat olemaan jo niin huonossa kunnossa että päätimme hieman muokata reittiämme. Jatkoimme kulkuamme paikallisen isomman joen itäpuolella isolla hiekkatiellä, kunnes ennen Siltasta käännyimme oikealle kohti Häyhinlampea ja Jermulaa. En usko että poikkeava reittivalintamme oikaisi kovinkaan paljoa mutta tässä tilanteessa pienetkin voitot lasketaan. Ja näytti kartasta ainakin että uusi reittimme olisi hieman tasaisempi.

Jermulassa olimme perillä noin 18.30 ja karkean arvion mukaan matkaa oli taitettu noin 18km. Paikalle päästyämme taas venyttelimme nopeasti ja laitoimme nuotioon tulet sekä tankkasimme raikasta kaivovettä Jermulan kaivosta. Makkaranpaistoa haittasi hetkellinen ukonilma, mutta onneksi nuotiossa oli paljon isoja puita jotka eivät pikku sateesta pahastuneet. Taas käytiin nukkumaan noin kymmenen aikoihin, huomenna olisi enää pikku pätkä tiedossa.

Kolmas päivä

Heräsin jo kahdeksan aikoihin, joka paikkaa koski ja puristi niin pahasti ettei enää nukkuminen kovalla alustalla onnistunut. Vaikka solumuovialusta onkin hyvä lämmöneriste, ei se puuta paljoa pehmennä. Aamiaiseksi jälleen välipalakeksejä ja trangialla nuudeleita. Tämän jälkeen taas kamat pakettiin, raikasta kaivovettä matkaan ja noin 11.00 aikaan viimeiselle etapille.

Olimme jo eilen hyvissä ajoin yksimielisesti päättäneet että Salpalinjamuseolle pääsy on suuri saavutus, Pioneerimuseota voitaisiin pitää pienenä bonuksena. Aamulla tosin olimme erittäin vakuuttuneita siitä että Pioneerimuseo voitaisiin unohtaa ja riittäisi että päästäisiin Salpalinjamuseolle. Matkaahan Jermulasta tuonne ei ollut kuin 3km joten rauhallisesti edeten saavuimme paikalle puoliltapäivin.

Aika lailla välittömästi suuntasimme kahvioon hakemaan pullat ja limpparit, jotka maistuivat aika taivaalliselle. Samaan aikaan kahviossa oli käymässä eräs paikallinen mieshenkilö, joka on mukana hoitamassa ja kehittämässä Salpapolkua. Hänen kanssaan jäimme hetkeksi tarinoimaan polusta sekä itse Salpalinjasta. Kaikki olimme siitä samaa mieltä että rakennusurakka on ollut aikoinaan aivan suunnaton ja tällä hetkellä polun varrella olevat korsut ovat vain pintaraapaisu todellisesta kokonaisuudesta. Tietysti kaikkia korsuja ja asemia ei voida kartallekkaan laittaa huonon kunnon ja vaarallisuuden takia.

Lopuksi vielä pieni tunnin omatoimikierros Salpamuseon ympäristöön tutkien kunnostettuja ja näyttelykelpoisia rakenteita sekä vierailu ilmavalvontatornissa mistä avautuivat komeat metsämaisemat etelän suuntaan. Tämän jälkeen siirryimmekin museon alapihalle odottelemaan kuskia.

Jälkiviisauksia

Vaikka vaellus ei ihan loppuun asti kestänytkään ja vaikka emme koko matkaa merkittyä reittiä seuranneetkaan, kuljimme noin 40km kun vielä pari kilometriä päätimme Salpamuseon ympäristössäkin pyöriä tarkastellen kunnostettuja korsuja. Jos jalat nilkoista alaspäin olisivat kestäneet niin olisin ainakin henkilökohtaisesti voinut vielä jatkaa matkaa vaikka loppuun asti. Mutta nyt se oli täysi mahdottomuus, niin kova oli puristus ja särky jokapuolella jalkoja.

Kaikesta huolimatta olen täysin tyytyväinen tästä ensimmäisestä kunnollisesta vaellusretkestä pitkään aikaan. Reitin varrella sai nähdä jotain sellaista mistä ei hirveästi ole aikaisemmin kuullut tai nähnyt ja jonka olemassaolo on ollut tärkeä asia Suomen itsenäisyyden kovina aikoina, vaikkei Salpalinjaa koskaan jouduttukkaan käyttämään puolustustarkoitukseen.

Voisinko joskus lähteä vaeltamaan saman reitin uudelleen? Ehdottomasti. Tosin sillä erolla että jalat täytyy teipata sellaiseen pakettiin ettei mitään kriittistä pääse sattumaan.

Lisää tietoa

Lisätietoja voi käydä lukemassa Salpakeskuksen kotisivuilta.

Lisää kuvia

Kuvia on tarjolla enemmän Kuvat-sivulla